Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2011.

Kuntoilun uudet tuulet

Viikonloppuna sovimme mieheni kanssa, että alamme pelaamaan yhdessä sulkapalloa viikottain. Saimmekin ensimmäisen pelivuoron jo tälle päivälle, joten pääsimme nopeasti liikenteeseen. Kävimme eilen ostamassa uudet sulkapallomailat, eipähän jää sitten ainakaan varusteista kiinni tällä kertaa. Päivästä tulikin hyvin liikunnan täyteinen, sillä maanantaisin meillä on firman jumppasalissa fysiokimppaa, joka ei kylläkään ole kaikkein hikisin jumppa, mutta todella hyvä perus lihaskuntojumppa päätetyötä tekevälle. Erityisesti niska- ja hartiaseutuun keskittyvät liikesarjat tuntuvat avaavan tehokkaasti kovassa rasituksessa olevaa rintarankaa, lapoja ja hartiaseutua. Jumpan jälkeen olikin puolitoista tuntia aikaa käydä syömässä kotona ja sitten pelaamaan. Syketaso pysyi kohtuullisena 116-158. Pelifiilis oli hyvä ja kyllähän siinä sai juoksuaskelia ottaa. Mieheni on kärsinyt jännetupen tulehduksesta, joka on pitkittynyt. Peli ei arvatenkaan tehnyt sille hyvää, joten näyttää siltä, että ainakin

Kuntoilua aurinkoisena lauantaipäivänä

 Hyvä mieli hyvän lenkin jälkeen. Alla linkki lenkin tietoihin. Kuntoilu, Garmin Connect - Tiedot

Lenkkipoluilla hoidetaan sielua, ruumista ja parisuhdetta

Syksyn lenkkeilyinnostus on jatkunut. Erityisen innostavana olen kokenut yhteisest lenkit mieheni kanssa. Yhteinen aika on melko vähissä arjen kiireiden kesellä, siksi noista yhteisistä lenkeistä varmasti onkin tullut erityisen tärkeitä. Välillä lenkkikeskuskestelut ovat kepeitä hassutteluja ja välillä voimme käyttää yhteisen lenkkituokion vakavampaankin keskusteluun. Tärkeintä on kuitenkin yhdessäolo ja yhteisien hetkien vaaliminen. Eikä siitä ainakaan ole haittaakaan, että samalla hoidamme parisuhdetta että kuntoamme. Olin viikonloppuna ystävättäreni kanssa risteilyllä, joka oli todella rentouttava ja erityisen tärkeä meille kummallekin. Ainoa huono puoli reissusa oli, se runsas makujen tarjonta, joka ei tosiaankaan pysynyt päivittäisien kaloritavoitteiden mitoissa. Yllätyksekseni kuitenkin paino on silti pudonnut, nyt ollen lukemissa 93 kg. Ehkä herkuttelutuokiot silloin tällöin ovat myös laihduttajalle tarpeen.

Syksy viilenee ja lenkkeily maistuu

Minulta kulunut kesä vei kuntoiluinnon kokonaan. Vaikka olen aina sanonut rakastavani kesää, aurinkoa ja lämpöä, ei tuo helle kyllä kannustanut kuntoiluun. Juoksuharrastus lopahti oikeastaan kokonaan ja nyt onkin suunnitelmissa ottaa niskalenkki laiskottelusta ja ryhtyä toimiin. Paino on tällä hetkellä 94 kg. Eilen olin mukana tunnin circuit-harjoittelussa. Hyvin jaksoin tehdä kaikki liikkeet annetussa tahdissa. Tänään on tosin vasemman käsivarren lihakset hieman arkana, mutta kaipa se kipu lähtee sillä millä tuleekin. Meillä on työpaikalla oma kuntosali, joka on vapaasti työntekijöiden käytettävissä. Ilmoittauduin myös mukaan fysiokimppaan, joka järjestetään työpaikan jumppasalissa joka maanantai. En oikeastaan edes tiedä, mistä siinä hommassaon kyse, mutta kaipa se selviää. Puitteet olisi siis työnantajan taholta kunnossa, oma laiskuus on ainoa este "kunnolliseen elämään". Tällaisissa tunnelmissa...