Turkkilainen vuoka

Tänään kokeillaan karppivuokaa.

 


Mausteinen, karitsan jauhelihapihviä ja kasviksia uunissa
neljä annosta
Karitsanpihvit:
700g - 1kg karitsan-nautajauhelihaa
2 isoa sipulia
3 valkosipulinkynttä
2-3 tl suolaa
n.1tl mustapippuria rouhittuna
2 keltuaista

1-2 kesäkurpitsaa
3 isoa tomaattia
200g AITOA fetajuustoa (rasvaista vuohen ja lampaanmaidosta valmistettua

Kastike:
1 prk tomaattipyrettä
1-2 valkosipulin kynttä
n.1 tl suolaa
mustapippuria
( 1-2tl Välimeren Sisilia maustesekoituskin käy todella hyvin, jätä silloin mustapippuri pois)
n. 2dl- 2,5 dl vettä
Tarkista maku jos tykkäät mausteisemmasta !
Ota iso lasivuoka tai pari pienempää. Tee pihvitaikina eli sekoita vain kaikki pieneksi pilkotut sipulit ja mausteet lihan ja keltuisten kanssa tiiviiksi massaksi ja sen maustuessa leikkaa pestyt kesäkurpitsat kuorinenn n.1,5 sentin viipaleiksi ja puolita tomaatit. Kiehauta kastikkeen vesi kuumaksi ja sekoita siihen mausteet ja tomaattipyree. Kuutioi feta. Muotoile pihvitaikinasta kesäkurpitsa viipaleiden kokoisia pihvejä ja lado vuorotellen vuokaan kurpitsaviipale ja pihvi ja laita sinne tänne tomaatin puolikkaita. Lorauttele päälle tomaattikastike ja ripottele reilusti fetakuutioita päälle. Uuniin 250 astettaa n.30 min. Tarkista kypsyys välillä. Käytä kantta tai laita päälle folio jonka rei´ität ettei kuohu uunin pohjalle :)

Lisää hyviä reseptejä löytyy osoitteesta: www.karppaus.info

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisellisuus lähtee alusvaatteista.

Kuntoilun uudet tuulet

Muistoja New Yorkista.