Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2012.

Kuulas syksy kutsuu ulos

Kuva
Syksyn väriloistossa aurinkoinen päivä on kuin häivähdys kesän muistosta. Tällaisena aurinkoisena syksyisenä päivänä ei voi muuta kuin mennä nauttimaan ulos lähes satumaisesta hetkestä. Haravoin tänään takapihaamme samalla katsoen puista putoilevia lehtiä ja pihapiirissämme asustavaa kurrea, joka kerää tammenterhoja talven varalle. Minusta on kaunista katsella, miten luonto valmistautuu talven tuloon. Niin puut, kasvit kuin eläimetkin varautuvat tulevaan. Meilläkin on myös oma tapamme valmistautua talveen. Pihatyöt, kuten lehtien haravoiminen ja kesäkalusteiden talvisäilöön vieminen. Osa istutuksista vaatii myös talvisuojauksen, koska niiden oma kyky suojautua ilmastomme hyisiin talviin ei aivan riitä. Talven varalle olen täyttänyt myös autokatoksen puukasan, josta on sitten helppo hakea takkapuita talven kylmiin iltoihin. Takkatulen suloisessa loisteessa on nyt jo syksyn aikana mukava lämmitellä ja tuo se taloon myös mukavan tunnelman. Sisällä myös kesävaatteet saavat väistyä

Sulkapallossa läski liikkuu

Kuva
  Olemme mieheni kanssa pelanneet sulkapalloa viikoittain lähes vuoden verran. Harrastus lähti liikkeelle siitä, että halusimme, jonkin yhteisen harrastuksen, kun meillä on muuten aika erilaiset mielenkiinnon kohteet matkustelua ja hyvää ruokaa lukuun ottamatta. Sulkapallo on todella mukavaa yhteistä tekemistä, eikä harrastuksen aloittaminen vaadi suuria alkuinvesointeja. Eikä toki siitäkään mitään haittaa ole, että peli saa läskit liikkeelle. Meillä pelataan aina tosissaan ja pisteidenlaskussa ollaan tarkkoja. Tosissaan pelaaminen saa tekemään homman täysillä ja kroppa tekee töiä ihan tosissaan. Tosissaan pelaamisen ei onneksi tarvitse tarkoittaa siä, että hampaat irvessä paiskotaan sulkapalloa puolelta toiselle. Kokeilimme joskus pelata ilman pistelaskua, mutta pelistä tuli tällöin velttoa puolelta toiselle pompottelua, joka ei varmasti kuluttanut juuri mitään. Silloin tällöin olemme ottaneet tyttäret mukaan peliin, jolloin sulkiksen nelinpeli on ollut hauska perheen yhtei