Painonpudotuksen oikeat olosuhteet


Monesti olen törmännyt omassa elämässäni siihen, että "laihdutuskuurit" tyssää elämäntilanteen muutoksessa. Suurena ongelmana on usein juurikin se, että kyseessä on tilapäiseksi ajateltu dieetti eikä elämäntapamuutos. Aiemminkin olen ajatellut kyseessä olevan pysyvän muutoksen, mutta silti huomannut usein palaavani entisiin tapoihini.

Eka suuri painonpudotus oli hyvässä vaudissa (13 kiloa pudotettuna) vuonna 2006, kun aloin opiskella töiden ohella. En osannut työn, perheen ja opintojen yhteyteen enää mahduttaa omaa hyvinvointia ja painonhallintaa. Niin kuin varkain pudotetut kilot oli pian takaisin.

Viime syksynä pudotetut kilot ehtivät tulla 50% takaisin ennen kuin sain taas itseäni niskasta kiinni. Nyt syynä ei ollut mitään yhtä isoa muutosta, toki työpaikanvaihto on iso asia, mutta tottakai elämässä tulee haasteita eteen. Niihin täytyy vain löytää keinot selvitä.

Yksi suuri haaste elämässäni oli vuonna 2007, kun taantuma sai yritykseni talouden ahdinkoon. Tuo tilanne näkyi hyvin pian myös omassa taloudellisessa tilanteessani ja välillä oli tiukkoja hetkiä. Taloudelliseen ahdinkoon oli löydettävä keino tasapainottaa tilanne.

Olen nyt jo seitsemän vuoden ajan tehnyt niin, että laskujen maksua varten on oma tili, jonne joka kuukausi lähtee palkkatililtäni kiinteä summa. Noin kerran vuodessa olen päivittänyt excel-taulukkoon kaikki menot olivatpa ne sitten talonhoitokuluihin, lasten harrastuksiin tai mihin tahansa muuhun liittyvää, siis kaikki laskut lukuunottamatta luottokorttilaskuja. Esimerkiksi kiinteistöveron, vakuutusmaksujen ja ajoneuvoveron suuruus on tiedossa vaikka ne tulevat harvoin. Kaikki nämä summat lasken vuositasolla yhteen ja jaan 12. Tästä sadaan keskimääräinen kuukausittainen laskujenhoitokulu = se summa, mikä siirtyy joka kuukausi laskujen hoitotililleni +vähän extraa indeksikorotuksia varten. Näin kaikkiin menoihin on valmiina rahat, kun tulee maksun aika vaikka laskujen kokonaissumma olisi toisessa kuussa 600 ja toisessa 1800 euroa. Tähän on helppo yhdistää suoramaksu ja e-lasku palvelut, mikä vähentää omaa muistamista ja laskujen maksuun käytettävää aikaa, jolloin laskut menee aina eräpäivänä tililtä.

Laskujen hoidon lisäksi säästän erilliselle korkeakorkoiselle säästötilille sekä rahastoon. Näiden seitsemän vuoden aikana ei ole ollut kertaakaan enää tiukkaa tilannetta ja muutos rahatilanteessani tapahtui muutamassa kuukaudessa asioita järkeistämällä. Peruslähtökohtana täytyy olla tietenkin se, että muihin kuluihin täytyy aina riittää se raha, mikä on käyttötilillä. Jos rahaa ei ole, on muita kuluja karsittava laskutililtä ei esimerkiksi makseta vaateostoksia tai päivittäisiä ruokamenoja.

Samanlaisen varaventtiilirjestelmän kun löytäisi painonhallintaan

-thin to be

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisellisuus lähtee alusvaatteista.

Kuntoilun uudet tuulet

Muistoja New Yorkista.