Joulupukki lahjat jo toi...

Ihaninta jouluvalmisteluissa on mielestäni jouluvalojen laittaminen ja lahjojen ostaminen. Pidän yksinkertaisen raikkaadta, mutta näyttävästä valaistuksesta. Kokosin kollaasin teemaan sopien.


Lahjan ostamisessa merkityksen tuo lahjan saajaa ajatellen tehdyt ostokset. Tänä vuonna olin vähän hajamielinen mieheni sisarusten lapsille lahjoja ostaessani ja yksi 7 kuukautta vanha neiyokainen sai kaksi lahjaa. Olin tyystin unohtanut ostaneeni hänelle lahjan jo aiemmin ja vasta jouluaattona tajusin hassun kömmähdyksen. Sinällään mitään vahinkoa ei syntynyt, kun lahjat olivat kumpikin tiukkaan käyttöön tarkoitettuja vaatteita, joten varmasti loppu hyvin kaikki hyvin.

Itse sain myös ihanan lahjan mieheltäni. Tämä tulee varmasti olemaan mukana päivittäin.


-kartsi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisellisuus lähtee alusvaatteista.

Muistoja New Yorkista.

Kuntoilun uudet tuulet