Ihana, ihana aurinko hellii meitä.

Mä olen niin kevät ihminen. Lisääntyvä auringonvalo ja lämpö saa mut aktivoitumaan. Tänään käytiin Rambo-koiran kanssa pitkällä kävely-/juoksulenkillä eikä olisi maltettu tulla sisälle lainkaan. Jotenkin olo on niin paljon energisempi ja melkein tunnen, miten valo saa minusta parhaimmat puolet esiin. Lenkkeily jäisillä poluilla sujuu mukavasti, kun on nastat alla.


Vantaankosken seutu on suosikki lenkkimaastoani. Vanhan Viilatehtaan maisemissa sielu lepää.



Pitihän se kokeilla myös, miten lenkkeily hangessa sujuu ja ottihan se mukavasti voimille. Suosittelen.


Valitettavasti valo saa myös ikäviä asioita esiin. Näitä on lähinnä likaiset ikkunat, joiden tilaa ei talven harmaudessa edes huomaa, ja nuhruuntunut asunto. Vaikka meilläkin viikkosiivoukset hoidetaan ihan säännöllisesti, ei hämärässä ole tullut kiinnitettyä huomiota ihan kaikkiin yksityiskohtiin, nyt ne hyppii silmille todella häiritsevästi. Päätin kuitenkin jättää pölyt ja nuhrut vielä oman onnensa nojaan ja nauttia auringonpaisteesta, siivoamaan ehtii pilvisenäkin päivänä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisellisuus lähtee alusvaatteista.

Kuntoilun uudet tuulet

Muistoja New Yorkista.