Muistoja New Yorkista.



Kuva-arkistojani selaillessani huomasin, että blogin puolella on jäänyt kokonaan raportoimatta kokemuksia viime kevään New Yorkin reissulta. Parempi kai se on myöhään kuin ei milloinkaan.

Olin haaveillut reissusta New Yorkiin jo monta vuotta, mutta matkan toteutuminen odotutti pitkään. Joko ei ollut itsellä rahaa tai aikaa, ei ollut reissukaveria tai reissukaveri ei saanut vapaata tai rahoja kokoon, monta monta syytä. Aina jotain. Naapurin rouvan kanssa asiasta oli jo juteltu useampaan otteeseen ja yksi reissu jo peruuntuikin minun vaihtaessani työpaikkaa.Viime keväänä se sitten vihdoin saatiin onnistumaan. Ohessa kuvakoosteena kokemuksia ja tunnelmia New Yorkista keväällä 2014.

High line

Majapaikkamme oli aivan High linen vieressä. Sitä pitkin oli mukava lähteä suunnistamaan kaupungilla. Vanhan junaradan tilalle on rakennettu viihtyisä kävelyalue istutuksineen kaupunkilaisten ja turistien iloksi.



Washingon Squarella näki monenlaista kaduntallaajaa. Tämä "lintukuiskaaja" oli yksi vaikuttavimmista näyistä.
Näyteikkunoista en olisi saanut tarpeekseni millään. Tämä Club Monacon ikkuna oli mielestäni vaikuttava skandinaavisessa yksinkertaisuudessaan.

MOMA

New Yorkissa moneen nähtävyyteen on aika tuntuvat sisäänpääsymaksut, mutta on myös keinoja säästää rahaa. Muun muassa Momaan pääsee perjantaisin klo 16-20 ilmaiseksi sisään. Jono voi ulottua korttelin toiselle puolelle tai jopa parin korttelin päähän, mutta se etenee nopeasti. Meillä taisi mennä puolentoista korttelin jonotus 15 minuutissa. Pelkäsin myös, että vapaapääsy aiheuttaisi tungosta sisällä, mutta ihme kyllä ihmispaljous upposi hyvin lukuisiin museon tiloihin ja sokkeloihin. Itse teimme sen virheen, että aloitimme näyttelyn tarkastelin alhaalta ylös. Itseäni kiinnosti eniten juuri ne ylimpien kerroksien näyttelyosastot ja suosittelisinkin aloittamaan kierroksen ylhäältä alaspäin. Momassa kuvaaminen on sallittua ilman salamaa ja sieltä tulikin räpsittyä aika paljon kuvia, nostin tähän nyt vain pari kuvaa.

moma460.jpg



Itselleni ehkä vaikuttavin teos oli tämä Francis Picapian taulu "I see again in memory my dear Udnie 1914".

Guggenheim

Guggenheimiin on lauantaisin klo  17.45-19.45 sisäänpääsy ajatuksella "Pay what you wish". Jono voi olla sinnekin pitkä, mutta sekin etenee hyvin jouhevasti. Toisin kuin Momassa, Guggenheimissa ei ole lupa kuvata, joten nyt kuvia ainoastaan itse rakennuksesta, mikä sekin on kyllä hyvin vaikuttava. Guggenheimiin kannattaa tutustua siten, että menee ensin hissillä ylös ja lähtee sitten kiertämään spiraalin muotoista taidemuseota alaspäin. Kulku on näin kevyttä ja liikkuminen vapaampaa.






The Streets of New York

New Yorkissa minulle vaikuttavin kokemus on monipuolisuus, kerroksellisuus ja vaikuttavat kontrastit. Kuvat puhukoon puolestaan.










Whole Foods

Söisitkö sinä terveellisemmin, jos asioisit tällaisessa ruokakaupassa?





Broadway

Matkan alkuperäinen tarkoitus oli kokea "vähän kaikkea": kulttuuria, nähtävyyksiä ja shoppailua. Guggenheim ja Moma olivat aika selvät valinnat, mutta enpä olisi jättänyt Broadway-musikaalikokemustakaan väliin mistään hinnasta. Pippin oli vaikuttava monella tavalla. Näyttelijöiden huikea ammattitaito oli merkittävin tekijä. Kaikki osasivat paitsi näytellä, myös laulaa, tanssia ja jopa aktobaattiset temput onnistui. Kokemus oli niin kokonaisvaltainen ja huikea elämys. Me hankimme liput puhelimitse ja noudimme tuntia ennen näytöstä lippuluukulta, todella helppoa. Ennen matkaa harkitsimme lippujen ostamista jo Suomessa netin kautta, mutta ystävän neuvosta jätimme sen tekemättä. Hyvin onnistui näinkin ilman jonottamista.


Top Of the Rock

Rockefeller Centerin Top of the Rock on yksi New Yorkin suosituimmista nähtävyyksistä. Sieltä aukeaa upesti näkymät kaupungin ylle. Lippukäytäntö on mielenkiintoinen. Lippu ostetaan etukäteen ja sisään pääsee tiettynä ajankohtana. Kannattaa siis hommata lippu etukäteen ja suunnata sovittuna ajankohtana sisälle. Me emme tätä tienneet ja meiltä meni pari tuntia lähistöllä odotteluun. Onneksi New Yorkissa on aina jotain nähtävää ja kivaa tekemistä. Me hyödynsimme ajan lounastaen Rockefeller Centerissä.




Central Park

Central Park on vaikuttava kokemus. Tässä kaupungin kerroksellisuus tuntuu niin upeasti. Miten helposti kaupungin hälinän ja kiireen saakaan hukutettua hetkeksi puiston uumenissa. Puiston valtavan koon ansiosta kävijälle tarjoutuu helposti myös omaa rauhaa ja mikäpä olisi sen parempi paikka pienelle eväsretkelle.




Hudson River Cruise

Jos haluat hahmottaa Manhattanin ja sen ympäristön selkeästi. Suosittelen jokiristeilyä, joka kiertää koko Manhattanin. Hyvän oppaan avulla risteily avaa kaupungin ihan uudella tavalla.

Skyline of Manhattan, Financial District.
Parhaiten Vapauden patsaan näkee juuri jokiristeilyllä.

WTC - Ground Zero



Brooklyn Bridge





Minulle New York jätti sellaisen jäljen, että uskon vielä palaavani takaisin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisellisuus lähtee alusvaatteista.

Kuntoilun uudet tuulet